Kategoriat

huhtikuu 2020
M T W T F S S
« Feb    
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930  

Terveysyritysten veronkierrosta kuntien verenkiertoon!

Terveyspalvelujen järjestäminen on viime vuosina muuttunut, kun ne ovat joutuneet yhä enemmän finanssitoimijoiden käsiin. Tämä on johtanut mm. veronkiertoon. Seminaarissa arvioitiin taustaa,  ja saatiin tietoa myös Ruotsista. Puhetta johti Anita Kelles-Viitanen

Aluksi Anita Kelleksen johdatusteksti ja sen jälkeen linkki Sirpa Baerin esitykseen, joka kuvaa miten ykstyistymistä on viety eteenpäin Suomeessa 2000 luvaun aikana.

TERVEYSYRITYSTEN VERONKIERROSTA KUNNAN VERENKIERTOON

Nopeasti muuttuva ympäristö: Eduskunnassa joitakin vuosia sitten seminaari jossa kansalaisvaikuttajille vakuuteltiin että terveydenhoitoa ja peruspalveluita ei yksityistetä > yksityistäminen on kuitenkin jatkuvasti lisääntynyt > eivätkä yritys ole pelkästään pörssissä listautuneita yrityksiä vaan kv. finanssiyrityksiä jotka etsivät voittoja sektoreilta joilta ihmiset eivät voi äänestää itseään jaloillaan ulos.

Arkkiatri Risto Pelkonen on sanonut (23.1. 2012) ”Ellei poliittinen ote vahvistu, koko julkinen terveydenhuolto joutuu vähitellen ulkomaisten sijoitusyhtiöiden haltuun.”

Ongelmaksi tulee tällöin a) muut kuin kansanterveydelliset ja julkiset päämäärät, b) voitontekeminen alkaa määrätä enemmän kuin laatu, köyhistä sairaista tulee voitontekijöille riskiryhmä; c) palvelut tulevat kalliiksi kunnalle; d) rikkovat sosiaalisia perusoikeuksia joka alkaa näkyä kasvavissa terveyseroissa varakkaiden ja pientuloisten välillä. e) palvelut pirstoutuvat, työtehtävät keikkaistuvat, palvelut lyhenevät minuuttiaikatauluiksi ja hoitotilanteet pinnallistuvat, f) pitkäaikaiset sosiaalisiin ihmissuhteisiin perustuvat hoitotilanteet muuttuvat kylmäksi kaupalliseksi heittopussitoiminnaksi; g) demokratian kaventuminen kun terveyspalveluihin vaikuttaminen vaikeutuu ja liikesalaisuuksien verhojen taa kunnan päättäjien ulottumattomiin, h) voittojen valuminen veroparatiiseihin eikä raha palaa kunnan verenkiertoon vaikka kunnat antavat niille erinäisiä tukiaisia.

Osa ongelmista on nyt tullut näkyviin Ruotsissa, jossa 73 % vanhuspalveluista on päätynyt yksityisten toimijoiden käsiin. Samaan aikaan kun ulkomaiset firmat ovat tahkonneet suuria voittoja ovat esim. vanhustenpalvelut vähentyneet ja palveluissa on nähty kauheita laiminlyöntiä ja suoranaisia ihmisoikeusrikkomuksia. Dagens Nyheterin mukaan Ruotsin hallitus valmistelee lainsäädäntöä, joka estää hoitoyritysten voitonsiirron veroparatiiseihin. Ruotsin sosiaalidemokraatit haluavat antaa kunnille ja kuntayrityksille mahdollisuuden rajata voittoa tuottavat yritykset tarjouskilpailujen ulkopuolelle.

SIRPA BAER: Tästäkö se alkoi ”Jullkiset palvelut alustana yksityisen palvelutuotannon kasvulle on puhtaasti elinkeinopoliittinen kysymys” Petri Lehto Kauppa- ja teollisusministeriö 2001.  Esitys etenee suorin sitaatein mitään niistä muuttamatta.

Linkki:  Sylttytehdas2012 varsinainen

3 comments to Terveysyritysten veronkierrosta kuntien verenkiertoon!

  • jnurmela

    Kiitos Juha Nurmelalle Sirpa Baerin Sosiaalifoorumissa esittämistä
    kalvoista. Otsikonkin mukaan arveluttaa, miten kehitys sosiaali- ja
    terveyspalveluissa vie ja on vienyt kohti yhä lisääntyvää yksityistämistä.
    En tiedä, onko Sosiaalifoorumissa esitetty tätä tendessiä kohtaan
    kritiikkiä. Palveluiden yksityistämisellä on ideologinen sisältö, onhan se
    nykyään porvarihallituksen tavoitteena ja ollut jo ennen nykyistä
    hallitusta. Ihmisen tarpeet eivät voi olla voittoa tavoittelevan yksityisen
    yritystoiminnan kohteena, jossa liiketoiminnan periaatteita voidaan
    soveltaa. Myös julkiset palvelut voidaan tuottaa tehokkaasti, jos ne
    resurssoidaan riittävästi. KELA-korvauksista tulisi yksityistä
    terveydenhuoltoa verovaroin subventoimina luopua ja suunnata niistä
    säästyvät varat julkisten palveluiden kehittämiseen, vaikka ne eivät
    todellista tarvetta kattaisikaan. Toinen uusi eriarvoistava tekijä on
    palveluseteleiden käyttöönottamien; niiden omavastuuosuuteen ei kaikkein
    pienituloisimmilla ole varaa.

    Yksityistä terveydenhuoltoa perustellaan tehokkuuden ohella
    valinnanvapaudella. Terveydenhuoltomme on nykyisessä muodossaan
    epäsosiaalinen, joka kohtelee eri väestöryhmiä eri tavoin. Valinnanvapaus
    koskee niitä, joilla on varaa yksityiseen terveydenhuoltoon, työssäkäyvillä
    on ilmainen, KELA:n ja työnantajan kustantama laadukas työterveyshuolto ja
    kaikkein huono-osaisimmat väestöryhmät joutuvat turvautumaan yhä huonommin
    toimivaan julkiseen terveydenhuoltoon. Terveyskeskustyö ei houkuttele
    nuoria lääkäreitä ja vanhemmatkin siirtyvät yksityiselle puolelle, jossa on
    parempi palkkaus, terveemmät potilaat ja suurempi mahdollisuus säädellä omaa
    työaikaansa, ilman byrokraattisten rutiinien kuormitusta.

    Sama eriarvoistava kehitys koskee myös vanhuspalveluita, joissa varakkailla
    on mahdollisuus käyttää hyvätasoisia asumis- ja hoivapalveluita, kun
    vähävaraisia vanhuksia jätetään suorastaan heitteille. Tähän ei nyt uusi
    vanhuspalvelulaki näytä tuovan parannusta.

    Palveluiden yksityistämisessä keskeistä ei tulisi olla miten ne pitäisi
    kilpailuttaa vaan miten ne voitaisiin tuottaa julkisena toimintana. En ollut
    Sosiaalifoorumissa kuulemassa ko. esitystä, mutta lukemieni kalvojen
    perusteella en huomannut niissä toivomaani kritiikkiä nykyistä
    kehityssuuntaa sosiaali- ja terveyspalveluiden yksityistämistä kohtaan.

    Ystävällisin terveisin
    Anja Welin

  • Hei,

    Kiitos Sirpa Baerin kalvoista. Katsoin läpi pikaisesti. Valitettavasti en nähnyt pihviä. Mikä se siis on kolmella virkkeellä sanoen?

    Anja Welin puhuu asiaa. ”Sama eriarvoistava kehitys koskee myös vanhuspalveluita, joissa varakkailla
    on mahdollisuus käyttää hyvätasoisia asumis- ja hoivapalveluita, kun
    vähävaraisia vanhuksia jätetään suorastaan heitteille. Tähän ei nyt uusi
    vanhuspalvelulaki näytä tuovan parannusta.” Luin 19.4.2012 lakiversion huolella. Valitettavasti se on tehty saman kaavan mukaan kuin 1970-luvulla tehtiin sosiaaliturvan kehittämisohjeita keskusvirastoissa. Kauniita sanoja toinen toisensa perään. Faktoista viis. Sama kaava oli käytössä NL:ssa ja systeemi romahti. Viisaan lain pitää nojautua tosiseikkojen tunni/ustamiseen. Se on viisauden alku, kuten Paasikivi sanoi. Suomessa vanhustenhuoltoa ei kehitetä Paasikiven ohjeen mukaan. Ei siitä hyvää seuraa.

    Seuraavassa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä 2/2012 on asiaa koskeva artikkelini.

    Yst. terv. Timo Karjalainen

  • JOUKO HÄMÄLÄINEN

    EIKÖ LÄÄKÄREITTENKIN PITÄISI PYSYÄ LESTISSÄÄN ? JOS LÄÄKÄRI ON TOIMESSA VALTIOLLA TAI KUNNALLA, NIIN SE ON RIITTÄVÄ TYÖPANOS HÄNELLE. JOS HÄN HALUAA PITÄÄ YKSITYISTÄ VASTAANOTTOA, HÄN VOI SIIRTYÄ SILLE SEKTORILLE KOKONAAN.
    JOS MINÄ OLEN ISO0N YHTIÖN TALOUSJOHTAJA, NIIN TUSKIN YHTIÖ HYVÄKSYY SITÄ, ETTÄ TOIMISIN OMALLA AJALLANI JONKUN KILPAILEVAN YHTIÖN TALOUSJOHTAJANA ! LÄÄKÄREITÄ TÄYTYY KOULUTTAA
    LISSÄÄ. TÄTEN SYRJÄSEUDUTKIN JA MONET LÄHIALUEETKIN SAISIVAT TÄYTETTYÄ VIRAT !

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>