Kategoriat

syyskuu 2017
M T W T F S S
« Jun    
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930  

Vuosikokousalustukset 2016: Raija Julkunen ja Kaarina Kailo

Raija Julkunen, dosentti, lehtori emerita
HOIVAPOLITIIKKA TÄNÄÄN: Viime vuosikymmenten trendi kehittyneissä maissa on ollut hoivan siirtyminen naisten yksityisasiasta yhteiskunnalliseksi ja poliittiseksi kysymykseksi. Hoiva on muodostanut erityisesti pohjoismaisen, modernin hyvinvointivaltion ytimen. Miltä hoivapolitiikan tilanne näyttää tänään. Alustuksessa kysytään, millaisia hiipiviä muutoksia hoivassa on käynnissä ja millaisia seurauksia niistä on.

Kaarina Kailo, dosentti, Oulun kaupunginvaltuutettu
TOISENLAINEN IHMISKUVA JA POLITIIKKA OVAT MAHDOLLISIA, Huolenpito- ja lahjatalouden visioita.

TÄSSÄ SEURAAVAKSI RAIJA JULKUSEN ALUSTUKSEN KESKEISET ASIAT JULKUSEN KIRJAAMINA JA NIIDEN JÄLKEEN LINKKI KAARINA KAILON ESITYKSEN ÄÄNINAUHOITTEESEEN. Olkaa hyvat

Raija Julkunen. 4.3.2015

Hoivapolitiikka tänään – edelleen näkymättömän hyvinvointivaltion varassa?

* Hoivan lankeaminen naisille on keskeinen osa vallitsevaa sukupuolijärjestystä ja sukupuolen mukaista työnjakoa

* Hoivan on nostanut näkyväksi ja teoretisoinut naistutkimus. Hoiva oli 1970- ja 80-luvun brittiläisen ja skandinaavisen naistutkimuksen iso kysymys. Se heijasti ympäröiviä realiteetteja, sitä että juuri naiset tekivät hoivatyön, paljolti palkatta kodeissa ja perhesuhteissa. Hoiva alettiin käsittää avuttomiin vanhuksiin, vammaisiin, sairaisiin ja lapsiin kohdistuvana ”pään, käden ja sydämen työnä”, välttämättömänä työnä elämän ja arjen ylläpitämiseksi.

* Samalla tuotiin esiin se, miten hoivavastuu rajoittaa naisten elämää, mm. pakotetun altruismin käsitteellä: naiset elämäntilanteissa, joissa he eivät voineet valita muuta kuin läheisen, mahdollisesti hyvin sitovan ja kuormittavan hoivan. * Kulttuurisesti hoivaa ja naiseutta on määritelty samanlaisin laaduin, naiset on konstruoitu luonnostaan hoivaaviksi, lämpimiksi, tunteviksi; myös ihmisruumiillisuus kaikessa intiimisyydessään on määritelty naisille sopivaksi; mutta hoivaa on analysoitu myös likaisena ja raskaana työnä.

* Kari Waerness (1977) kutsui naisten kodeissa tekemää työtä näkemättömäksi hyvinvointivaltioksi, jota ilman mikään hyvinvointivaltio ei voisi antaa lupausta pitää kaikista huolta

* ”Naiset elämän rappusilla”; lasten ja vanhusten tai vaikeasti sairaiden hoivassa tunteet ja kokemukset ovat erilaisia; edelliseen liittyy kasvu ja kehitys, jälkimmäiseen myös kärsimys, suru ja luopuminen

* Care kääntyy suomeksi myös huolenpidoksi, huolehtimiseksi ja välittämiseksi. Ethics of caring tai hoiva- ja vastuurationaalisuutta on tarjottu vaihtoehtoiseksi eettiseksi normistoksi – ansion, ansaitsemisen, riippumattomuuden tai kilpailun etiikalle. * Feministisen ajattelun ja naisliikkeiden sisällä erilaisia suhteita hoivan naissukupuoleen: yhtäältä hoiva, eritoten palkaton hoiva on nähty naisten alistamisen ja ulossulkemisen välineenä; toisaalta erityisesti maternalistinen ja naiskeskeinen feminismi ovat ylistäneet naista, synnyttämistä, äitiyttä, reproduktiota ja hoivaa, naisen eroa miehestä

* taloudellisesti naisen ja palkattoman hoivan liitto nojaa (ideaalisesti) mieselättäjyydelle > naisten taloudellinen riippuvuus

* care tuntuu toimivan englanniksi, mutta hoiva (suomeksi) herättää ärtymystä naisissa, naisjärjestöissä ja sosiaalialalla. Kuulostaa epäammatilliselta? * Yhtäältä hoivan käsite on omaksuttu laajasti (esim. hoivapalvelut, hoivapolitiikka, hoivasektori, hoivayritys, hoivakoti, hoivataide, hoivamenot), toisaalta sitä vieroksutaan ja käytetään hoitoa silloinkin kun ei ole kysymys sairaanhoidosta (nursing) (lähihoitaja, päivähoito)

Hoivan yhteiskunnallistuminen eli siirtymä yksityisasiasta yhteiskunnalliseksi ja poliittiseksi ja modernin hyvinvointivaltion, erityisesti pohjoismaisen hyvinvointivaltion ytimeksi * Viime vuosikymmenten trendi kehittyneissä maissa on ollut; naisilla on ollut erityinen rooli tässäkin: sosiaali- ja terveys, hoiva, kasvatus jne. ovat olleet politiikassa erityistä naisten vaikuttamisen ja osaamisen aluetta. .

* Muutoksen tärkeä taustavoima < naisten tulo työmarkkinoille ja naisten muodostaman ilmaisen hoivaresurssin kutistuminen; sukupuolten tasa-arvo; * (Julkiset) hoivapalvelut ovat laajentaneet naisten ammatillisia mahdollisuuksia ja tasa-arvoistaneet naisten ja miesten pääsyä työmarkkinoille ja yhteiskuntaelämään

* Samalla julkisten tai julkisesti rahoitettujen hoivapalvelujen rakentuminen naissukupuolelle on säilynyt

* Kun hoivasta tulee poliittinen kysymys, osa kansalaisuutta, esityslistalle nousevat oikeus hoivaan, oikeus hoivata ja oikeus olla hoivaamatta

* Sosiaalipolitiikassa näiden turvaamiseksi on käytettävissä palvelut ja raha (äitiys-, isyys- ja vanhempainrahat ja -vapaat; koti- ja omaishoidon tuet ym.); toiset ”rahat” ovat sukupuolen mukaisia (äitien ja isien rahat), toiset muodollisesti sukupuolineutraaleja (vanhempainvapaa; lasten kotihoidon tuki, omaishoidon tuki); muodollisesti sukupuolineutraalit, etenkin kh-tuki, päätyvät naisten käyttämiksi

* Lisäksi työmarkkinoilla ja työpaikoilla sovittavat työntekijälähtöiset työaikajoustot (liukuva työaika, etätyö, työajan lyhentäminen)

* On kysyttävä, millaisia seurauksia hoivan tarvitsijoille ja antajille on palvelun, rahan ja työaikajoustojen tarjoamisella on? * Kehittyneen hyvinvointivaltion oloissa rahaa (cash for care) käytetään kannustimena sille, että kansalaiset eivät käyttäisi julkista palvelua, vaan tarjoaisivat hoivan itse; myös tunnustavat palkattoman hoivatyön ja sen yhteiskunnallisen merkityksen. * Palvelun ja rahan suhde, myös palvelua korvaavan rahan tason määrittäminen = sosiaalipoliittisesti mutkikas kysymys, jota Jorma Sipilä on pohtinut vuosikymmeniä

* Hoiva- eli sosiaalipalveluja koskevat lait määrittelevät yleensä kunnan velvollisuuden järjestää tarvittavat palvelut; lisäksi perustuslaki lupaa jokaiselle ”ihmisarvoisen elämän kannalta välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon” * toimentulotuen tulkitaan toteuttavan oikeuden ”välttämättömään toimeentulon”; sen sijaan välttämätön huolenpidon määrittely on horjuvampaa * perustuslaki (oikeudet vuodesta 1994) ei ilmiselvästi ole taannut sen enempää ihmisarvoista toimeentuloa kuin hoivaa; se tarjoaa kuitenkin valituskanavan

* Hoiva-oikeudet ovat kehittyneet epätasaisesti; pienten lasten vanhemmille taataan sekä oikeus hoivata kokoaikaisesti (äitiys-, isyys-, vanhempainrahat, kotihoidon tuki) että oikeus olla hoivaamatta kokoaikaisesti (vanhempien oikeus lapsen päivähoitoon) * Vanhoilla ja heidän läheisillään on heikommat oikeudet; pidetään yhä luonnollisempana sitä, että omaiset hoitavat ja vanhuspolitiikan tulevaisuus rakentuu ratkaisevasti sen varaan * Voi kysyä, miksi vanhojen hoiva on niin eri asia kuin elatus; sosiaaliturvan idea on jakaa ja vakuuttaa kollektiivisesti epätasan jakautuvia riskejä; apua ja hoitoa tarvitsevat puolisot ja vanhemmat ovat juuri tällainen sattumanvaraisesti jakautuva ”riski”; silti pidetään luonnollisena, että omaiset vastaavat ; sen sijaan sukupolvien välillä ei Suomessa elatusvastuuta * väitän, että taustalla on kulttuurinen syvävirta eli naisten (äitien, tytärten, puolisojen) antaman hoivan luonnollisuus myös ansiotyön ohella; hyvinvointivaltio lupaukset nojaavat edelleen tai jopa kasvavassa määrin ”näkymättömälle hyvinvointivaltiolle

Lasten päivähoito

* lasten päivähoidon historiaa luonnehtivat koti- vs päivähoidon sekä piilevämmin sosiaalipolitiikan tai sosiaalihuollon vs varhaiskasvatuksen ja pedagogiikan jännite

* Päivähoitolakia (1973) säädettäessä vastakkain päivähoito- ja äidinpalkkarintamat; päivähoitolaki < nais- ja tasa-arvoliikkeet, sukupuolten ja sosiaalinen tasa-arvo, lastensuojelu, väestöpolitiikka, työnantajat * Nuo rintamat pyrkivät uusiutumaan vähän aina uudestaan; niillä on rakenteellinen ja ideologinen tausta * lapsikompromissi 1984 (alle 3-v päivähoito-oikeus + kotihoidon tuki) > seurauksena ( Jorma Sipilä ym.: Rakastettu ja vihattu lasten kotihoidon tuki; Onko kh-tuki naisansa, naisten luovuttamaton oikeus vai pragmaattinen arkielämän helpottaja? * pohjoismainen integroitu malli: universaali ja inklusiivinen: kaikki yhteiskuntaluokat, eri ikäiset lapset, erityistä tukevat tarvitsevat * sittemmin päivähoidon/varhaiskasvatuksen puolesta ovat puhuneet (Euroopassa) myös sosiaalisen investoinnin idea = varhainen investointi lasten kognitiivisiin, sosiaalisiin ja emotionaalisiin kykyihin , samoin lapsiköyhyys (äitien ansiotyö lääkkeenä) ja korkean työllisyyden tavoite * Barcelonan huippukokouksessa (2002) hyväksytyt tavoitteet: päivähoidon tai esikoulun piirissä tulisi vuonna 2010 olla alle 3-vuotiaista kolmasosa (33 %) ja 3-vuotiaista kouluikäisiin 90 prosenttia lapsista. Suomi tavoitteiden alapuolella. * Suomen päivähoitoparadoksi: pohjoismainen päivähoidon malli, subjektiivinen oikeus; maine naisten (kokoaikaisen) työssäkäynnin maana; silti osallistuminen päivähoitoon on kv vertailussa vähäistä tai keskinkertaista * v. 2010, 0–5 -vuotiaat: Tanska 82 %, Norja ja Islanti 75 %, Ruotsi 74 %, Suomi 50 % * alle 1-vuotiaista Tanska 17 %, Islanti 7 %, Norjassa 4 %, Suomi 1 % (Ruotsi et) * mikä selittää: kotihoidon tuki, joka on moraalinen ja taloudellinen insentiivi olla käyttämättä päivähoitoa, mutta miksi se on juuri Suomessa niin suosittu? * Ei tunnu uskottavalta, että päivähoidon laatu olisi ratkaisevasti heikompaa, maksut korkeammat, äitien työmarkkina-asema heikompi tai työelämä kireämpää ja epävarmempaa kuin muualla. Jokin syvempi äidinhoivan ideaali? Instituution (kh-tuki) kyky luoda käyttäjäkuntansa ja kannatuksensa?

* päivähoidosta varhaiskasvatukseen; lain ensimmäinen vaihe voimaan 2015; määritellään lapsen oikeus varhaiskasvatukseen: siirtymä sosiaalisesta (sosiaalipalvelu, STM + THL) > pedagogiseen (kasvatuspalvelu, OPM + Opetushallitus): muuttuiko mikään?

Vanhushoiva

* pitkä historia vaivaishoidosta ja kunnalliskodeista modernin hyvinvointivaltion ytimeen; sosiaalihuollon uudistamisen ja eriytymisen historiaa; palvelujen luomisen ja rajoittamisen sekä huolen historiaa

* Vanhustenhuoltotoimikunta (mietintö 1974) arvioi erillisen vanhustenhuoltolain tarvetta. Erillistä lakia ei tällöin syntynyt; sen sijaan periaatteet – avuntarpeen ennaltaehkäisy, henkilön omatoimisuuden edistäminen, vanhusten itsenäinen selviytyminen kotona – kertovat, miten samoja asioita viimeiset neljäkymmentä vuotta on tavoiteltu; itse asiassa siirtymä laitoksista avohoitoon oli asetettu tavoitteeksi jo 1960-luvulla eri yhteyksissä (mm. sairausvakuutus)

* omaishoidon virallistaminen alkoi 1980-luvun alussa; omaishoidon tuki on ollut lakisääteinen sosiaalipalvelu vuodesta 1993; vuonna 2006 tuli voimaan erillinen laki omaishoidon tuesta ja kansallinen kehittämisohjelma on tehty vuosiksi 2014-2020.

* 1990-luvun lama vauhditti rakennemuutosta laitoksista ”kevyempiin asumisratkaisuihin” (palvelutalot); palvelut supistuivat, kotipalvelun ideologia muuttui > saajamäärä supistui rajusti ja kotihoito (kotisairaanhoito ja kotipalvelu) alettiin suunnata ”huonokuntoisista huonokuntoisimmille” + kotihoidon pirstominen ja osittaminen

* Stakesin tutkijoiden mukaan huolestuttavaa oli ”kotihoidon jatkuva vähentäminen jopa huonokuntoisilta asiakkailta sekä laitosten kiire ja siitä aiheutuva henkilöstön kuormittuminen ja hoidon laadun heikkeneminen”

* huoli vanhuksista oli suuri; kansalaiskeskustelu ja liikkeet > Stakes avasi 1998 avoimen kansalaiskanavan eli vanhuspuhelimen

* palautteen nojalla kansalaisten hätä oli syvä; alan työntekijöiden palautteessa kuulsi uupumus ja toivottomuus. Edelleen Stakesin tutkijoita siteeraten: ”Säästöjen armottomuus ja päätöksentekijöiden kuurous ikääntyneiden ihmisten tarpeille sekä hämmensi että herätti aggressiivisia tunteita”.

* lamavuosikymmenen jälkeen vanhuspolitiikka ja vanhuspalvelut ovat jatkaneet samalla polulla, osin uusin aktiivisen kansalaisuuden, kuluttajuuden ja valinnanvapauden ideoin ryyditettynä

* suuri linja 2000-luvulla ovat olleet (edelleen) laitoshoidon ja pitkäaikaishoidon supistuminen, kotihoidon ja tukipalvelujen tiukempi kohdentaminen ja niukentaminen, yksityisten tuottajien (järjestöjen ja yritysten), merkityksen kasvu, hoivan markkinoistuminen sekä omaishoidon roolin kasvu ja omaishoidon virallistaminen

* THL:n selvitysten (2014) valossa poliittisten tavoitteiden mukainen rakennemuutos on ollut hämmästyttävän nopeaa ja kiihtynyt vuoden 2008 jälkeen < talouskriisi? uudet laatusuositukset?

* Vuoden 2008 jälkeen ainoa kasvava on omaishoidossa olevien määrä.

* Hoivasta on tullut bisnestä: vanhushoiva ja lastensuojelu ovat pisimmälle yksityistetyt palvelut

** Teppo Krögerin ja Anu Leinosen (2012) mukaan vuosien 1990–2010 muutos toteutui salamyhkäisesti ilman kunnollista poliittista debattia tai lainsäädännön muutosta eikä sitä olisi voitu toteuttaa ilman omaisten ja läheisten antaman avun perälautaa

* 2010- luvulla toivo asetettiin vanhuspalvelulakiin (voimaan 2013) * siitä tuli kiistelty, hämmentävä ja sosiaalialan kentän silmissä abstrakti * THL:n tutkijoita siteeraten: pyrkimys oli muokata kunnan palvelurakenteita niin, että pitkäaikainen hoito ja huolenpito voitaisiin toteuttaa pääosin kotona tai kodinomaisissa asuinympäristöissä. * Teppo Kröger (2014) kutsuu sitä näennäisreformiksi (kuten myös sosiaalihuoltolain uudistusta), jonka ”kukaan ei ole olettanutkaan tuovan näkyvää kohennusta palvelujärjestelmään tai palvelujen käyttäjien asemaan” * lain säätämisen jälkeen sitä on peruutettu säästöjen ja kuntien normien purkamisen merkeissä

* vanhusten kesken paljon eriarvoisuutta riippuen omista ja läheisten resursseista

* Vanhushoiva on täynnä epäkohtia ja huolta tänäänkin, 2010-luvulla * monet omaiset kokevat heille annetun vastuun liian suureksi. Heikki ja Kirsi Hiilamo ovat nimenneet kirjansa nimellä Hoivataistelu (2015). He kysyvät, onko hoivan pakko olla sellaista taistelua, jollaiseksi omien vanhempien, puolisoiden tai vaikeasti sairaiden lasten hoiva usein kuvataan: taistelua palveluista, taistelua muiden hoivaajien ja hoivattavan kanssa, taistelua oman jaksamisen kanssa

* suurin huolen kohde (ainakin julkisessa keskustelussa) on 2010-luvulla siirtynyt laitoksissa asuvista kotona asuvien heitteillejättöön;

* annettua palvelua, kotipalvelun työntekijöiden pikakäyntejä ei voi kutsua hoivaksi, hoivan tarvitsijan tilanteeseen samastuvaksi pään, käden ja sydämen työksi * hoivan ideaaliin palvelua ei ole tapana suhteuttaa, muitta kun perustuslain ja vanhuspalvelulain lupaukset ihmisarvoisesta tai arvokkaasta elämästä eivät realisoidu, vanhusten palveluista valitetaan ja kannellaan yhä useammin > eduskunnan oikeusasiamies on aloittanut helmikuussa 2016 valtakunnallisen selvityksen vanhusten kotihoidon puutteista

* voiko tuoda muutosta? mikä on painostuksen ja perustuslaissa luvattujen oikeuksien voima?

Naiset näkyvänä ja näkymättömänä hoivavaltiona

* Hoivan suuri sukupuolirakenne ja sukupuolinen työnjako ovat säilyneet hämmästyttävän samoina vuosikymmenten läpi, olipa kysymys perheissä, vapaaehtoisena tai työmarkkinoilla tehtävästä hoivatyöstä.

* TK:n Naiset ja miehet Suomessa 2014 esittää miesten ja naisten kymmenen yleisintä ammattialaa. Palkansaajanaisten yleisin ammatti on hoivapalvelujen ja terveydenhuollon työntekijät (siis työntekijätasoiset ammatit, kuten lähi-, perus-, lasten-, mielenterveys- ja kodinhoitaja). Naisten osuus näissä ammateissa v 2012 oli 93 %. (164 000n, 13 000 m) Miesten yleisin ammatti oli kuljetustyöntekijä, ja näistä miehiä oli 96 %. (111 000n, 5 000 n)

* Superin jäsenistä 94,5 % on naisia. Viime vuosina miesten osuus lähihoitajakoulutuksessa on noussut. Superin jäsenistössä miesten osuus (2014: 5,5 %) on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

* Perheissä ja yksityiselämässä, isien hitaasti kasvava osuus perhevapaiden käytössä * asiaan voitaisiin vaikuttaa perhevapaajärjestelmällä, mutta vaatimus tasaisemmasta jaosta törmää vaatimukseen ”perheen” valinnanvapaudesta ja käsitykseen äidin ja lapsen luonnollisesta yhteydestä

* sukupuolirakenne repeillyt enemmän omaishoidossa; miesten osuus omaishoitajista on noin 30 %, ja osuus ollut pienessä kasvussa. Pitkissä avioliitoissa niin miehet kuin naiset tarttuvat puolison hoitoon, kun sellainen tilanne tulee vastaan; noin puolet omaishoitosopimuksen tehneistä hoitaa puolisoaan (2012).

* hoivan sukupuolistumista voi pitää yhteiskunnallisena ongelmana * sellainen yhteiskunta, jossa niin naiset kuin miehet kantavat vastuun hoivasta, on oikeudenmukaisempi, toimivampi ja onnellisempi

Entä nyt 2016-

* Juha Sipilän hallituksen ohjelma on selvästi familistinen

* vanhushoivassa luvataan panostaa perhe- ja omaishoitoon; sen sijaan vanhuspalvelulain velvoitteista ja resursseista ollaan nipistämässä

* lasten päivähoito/ varhaiskasvatus on joutunut leikkuriin: subjektiivinen oikeus rajataan osa-aikaiseksi, palvelumaksuja korotetaan, ryhmäkokoa suurennetaan, esikoululaisten ja koululaisten iltapäivähoidon normia väljennetään – päivähoidon laadusta ja järjestelystä tehdään entistä vähemmän houkuttelevaa

* kun hallitus leikkaa monista sosiaalietuuksista, niin lasten kotihoidon tuen tasosta tai kestosta ei leikata

* sukupuolten tasa-arvoa ei maita hallitusohjelman tavoitteena; tosin tasa-arvo-ohjelmaa on alettu julkisen kohun myötä (?) valmistella

* tilanne muistuttaa 1990-luvun laman katalysoimaa sosiaalipolitiikan ja tasa-arvon takaiskua ja familistista käännettä

LOPUKSI LINKKI KAARINA KAILON LAHJATALOUS ALUSTUKSEN ÄÄNINAUHOITUKSEEN, JOKA ON TEHTY BAMBIUSERILLA. ESITYSKALVOJA EI KUVATTU.

http://bambuser.com/v/6146934

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>